BLOODY MARY
Kirjoittanut: Peter Munter

Tämä tarina on itseasiassa ensimmäinen novelli, jonka olen koskaan raapustanut. Kirjoitin sen vuonna 1987 kesätöissäni Mukkulan Kartanohotellin yörespana, kun yksinäiset yöt vanhassa kartanossa saivat mielikuvituksen laukkaamaan. Tämä novelli on julkaistu aiemmin vuonna 1988 Sininen Lohikäärme (numero 2) roolipelilehdessä ja vuonna 1994 Oulun valkosipuliyön novellikokoelmassa Valkosipulin peleko.

Mary Stanton otti suustaan savukkeen, jonka filtteri oli tahriutunut punertavaan huulipunaan, pudotti sen maahan ja tallasi odotushuoneen lattialle. Hän nousi tuolista, otti uusimman novellinsa käsikirjoituksen ja lähti kohti päätoimittajan työhuonetta. Hänen päässään pyöri joukko sekavia ajatuksia. Mitä päätoimittaja pitäisi hänen uusimmasta novellista? Mary oli saavuttanut vakaan jalansijan novellikirjailijana, mutta hänen edelliset novellinsa olivat olleet hempeitä rakkaustarinoita, joihin tuhannet elämäänsä kyllästyneet kotiäidit ja yksinhuoltajat olivat yrittäneet samaistaa itsensä. Niissä kerrottiin kuinka komea ja atleettinen mies rakastui tehtaan liukuhihnatyöntekijään vieden hänet uuteen parempaan elämään, jossa coctailkutsut ja unelmaristeilyt olivat arkipäivää - tai kuinka sairaanhoitaja sai aviomiehekseen pitkän, tumman ja litteävatsaisen kirurgin. Ne kaikki kertoivat toteutuneista unelmista, mutta tämä uusi... tämä oli erilainen - ja hän tiesi sen.
Mary ohjattiin päätoimittajan huoneeseen. He tervehtivät ja Mary antoi käsikirjoituksensa. Päätoimittaja, Jill, oli hieman yli viisikymppinen, mutta ikäistään kuihtuneemman näköinen nainen. Hän laittoi lasit päähänsä, ja alkoi heti muitta mutkitta lukea Maryn novellia. Mary istahti vierailijoille tarkoitettuun nahkasohvaan ja vajosi ajatuksiinsa. Jack oli keksinyt idean hänen uuteen novelliinsa. Mary oli istunut, tyhjillään oleva lasi kädessä, erään hotellin yökerhossa, kun tuikituntematon mies oli tullut hänen luokseen. Mies oli esitellyt olevansa Jack ja kysynyt saisiko hän liittyä seuraan. Maryn tapoihin ei, niin hän itse itselleen aina uskotteli, kuulunut seurustelu tuntemattomien kanssa. Koska hän istui yksin ja mies näytti vilpittömältä, sekä tavattoman komealta, hän ilmoitti paikan olevan vapaa. Mies tarjosi Marylle kierroksen ja otti itselleen Bloody Maryn tabascolla ja pippurilla maustettuna. He juttelivat paljon sinä iltana. Mary kertoi olevansa kirjailija ja valitteli, ettei ollut keksinyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa novellin aihetta, vaikka olikin lupautunut tekemään novellin ensi kuun Women´s Magazineen. Jack oli loistava kuuntelija. Hän kuunteli Maryä kärsivällisesti, eikä keskeyttänyt häntä kertaakaan kesken lauseen. Jack otti innokkaasti kantaa Maryn edesottamuksiin ja ehdotti hänen tekevän vampyyriaiheisen novellin. Ajatus oli naurattanut Maryä, mutta mies piti pintansa.
"Kerro kaikki mitä tiedät vampyyreistä.", oli mies sanonut.
"Vampyyreistä!", Mary naurahti: "Ne ovat suojattomia naisia ahdistelevia miespuolisia eläviä kuolleita, jotka eivät elä auringon valossa. Ne nukkuvat päivisin ruumisarkussa ja lähtevät öisin saalistamaan. Ne pelkäävät ristinmerkkiä ja kuolevat vasta, kun joku lyö puutapin niiden sydämen läpi. Satuolentoja, muttei sieltä kaikkein viehättävimmästä päästä."
"Sinne päin.", Jack naurahti. Hän oli oikea vampyyrien asiantuntija. Hänen mielestään vampyyrit saattoivat olla kumpaa sukupuolta tahansa - vielläpä useimmin naisia. Puutapilla ei tapettu niitä - nehän olivat jo kuolleita - vaan vapautettiin niiden rauhaton sielu ikuiseen lepoon. Niillä oli Jackin kertoman mukaan myös omituinen kyky hurmata vastakkaisen sukupuolen henkilöitä, ja uhrit eivät siksi yleensä edes vastustaneet, kun vampyyri imi niiden verta. Vampyyrien uhreilla oli sama kohtalo kuin vampyyreilla - myös he muuttuivat eläviksi kuolleiksi. Jotkut vampyyrit pystyivät myös muuttumaan lepakoiksi, ja niillä oli kuulemma myös monia muita mystisiä kykyjä. Jack tiesi myös koko joukon keinoja vampyyrien paljastamiseen. Ne pelksivät ristejä ja kaikkea muuta pyhää kuten esimerkiksi vihkivettä. Helpoiten ne tunnisti kuitenkin siitä, että niiden kuva ei kuvastunut peilistä.
Siinä heidän istuessaan pöydässä paukkulasien ääressä Jack oli saanut Marynkin innostumaan aiheesta, ja he olivat ruvenneet yhdessä suunnittelemaan vampyyriaiheista novellia. Se oli tarina nuoresta naisesta, joka tietämättään etsi yösijaa vampyyrin talosta. Koko juttu perustui naisen ja hänen isäntänsä väliseen keskusteluun takkatulen ääressä. Siinä kerrottiin kuinka naiselle valkeni illan mittaan katkera totuus isännästään - vampyyristä. Maryn novellien tavoin tarina oli kuitenkin onnellinen. Vampyyri ihastui hentoon vieraaseensa ja päästi hänet vahingoittumattomana menemään.
Sitä tarinaa Jill nyt parasta aikaa luki - toivottavasti hän pitäisi siitä. Jack olisi halunnut tulla Marylle yömyssylle sinä samaisena iltana, jolloin he tapasivat. Mary oli ollut kuitenkin väsynyt ja kuukautiset olivat hermostuttaneet häntä, joten hän oli mennyt kotiin yksin ja tyytynyt ainoastaan antamaan puhelinnumeronsa Jackille. Tänään, tasan viikkoa myöhemmin, Jack oli vihdoin soittanut. Mary oli heti kertonut hänelle, että novelli on nyt valmis ja paperilla - hän veisi sen tänään päätoimittajan nähtäväksi. Jack oli selvästi innoissaan asiasta ja lupautui tarjoamaan Marylle kyydin lehden toimitukseen. Juuri nyt Jack odotti Maryä autossa - ja Mary odotti päätoimittajaa sohvalla. Nainen sai novellin luetuksi. Hän otti lasit pois päästään ja sanoi: "Mary! Novellisi on loistotyötä. Mistä sait idean, ja kuinka uskalsit muuttaa tyyliäsi ilman peitenimeä?"
"En tiedä. Jotenkin vain luotin tähän novelliin.", Mary sanoi onnellisena.
Jill, päätoimittaja, tarjosi Marylle savukkeen, jonka hän laittoi maalattujen huuliensa väliin. Sitten Jill otti pöydältä suuren norsunluukoristeisen tupakansytyttimen, jolla hän tarjosi Marylle tulta ennen kuin kaivoi savukkeen myös itselleen. Molemmat naiset polttelivat savukkeitaan ja keskustelivat novellista. Jill tunnusti, että hän luuli Maryn seonneen kun kuuli tämän kirjoittavan tarinaa vampyyrista. Kun savuke oli loppunut Mary tumppasi sen - tällä kertaa tuhkakuppiin - ja ilmoitti joutuvansa lähtemään, sillä hänen uusi miesystävänsä odotti häntä autossa.
Mary saapui autolle. Jack nousi autosta ja avasi kohteliaasti oven hänelle.
"No! Mitäs vanha rouva piti novellistasi?", Jack kysyi.
"Se upposi kuin veitsi voihin." Mary sanoi vanhaa klisettä käyttäen ja jatkoi: "Tätä pitää juhlia - miten olisi illallinen minun kotonani?"
"Loistavaa!" Jack huudahti. Hän istui autoon ja starttasi moottorin.
Kumpikaan ei puhunut matkan aikana mitään.

Vajaan viidentoista minuutin ajomatkan jälkeen he saapuivat Maryn asunnolle. Mary sytytti valot huoneistoonsa ja sanoi: "Minä olen ainakin paukun tarpeessa - haluatko sinä jotain?"
"Bloody Mary, kiitos.", Jack sanoi ja istuutui olohuoneen sohvalle. Mary meni baarinurkkaukseensa. Hän sekoitti Bloody Maryn, maustoi sen Jackin mielen mukaiseksi ja laittoi vielä itselleen pari sormenleveyttä viskiä inkiväärioluella. Hän otti molemmat lasit ja istui Jackin viereen. Jack maistoi juomaansa hyväksyvästi ja suuteli sen jälkeen Maryä.
"Haluatko vielä jotain muuta.", Mary kuiskasi.
"Vain sinut rakkaani.", Jack sanoi ja nosti tytön kevyesti syliinsä. Hän kantoi Maryn tämän makuuhuoneeseen. Se oli kuin sekoitus kalliin bordellin makuuhuonetta ja loistohotellin hääsviittiä. Keskellä huonetta oli suuri parisänky, jonka vieressä oli kahden hengen istuttava poreallas. Huoneen kattoa verhoilivat noin 50x50 cm paloista rakennetut peilit. Valaistus oli hämärä ja punaisen sävyinen. Jack riisui Maryn ja sen jälkeen itsensä. Sitten he kaatuivat sängylle ja Jack suuteli Maryn vartaloa. Mary puri hampaitaan yhteen. Tuo mies sai hänet hullun kiihkon valtaan. Hänestä tuntui, että hänen verensä suorastaan kiehui suonissa. Valaistus sai hänen alastoman ihonsa näyttämään verenpunaiselta ja kun Jack kiipesi Maryn päälle tämä katsoi katossa olevia peilejä. Kauhukseen hän näkikin ainoastaan itsensä.