Kuninkaan
aamiainen - King's Breakfast (King Lui)
Alan R. Moonin ja Aaron Weissblumin korttipeli 3-5 pelaajalle.
Suomentanut Mikko Saari (msaari@iki.fi).
Pelin kuvaus
Kuningas on kutsunut sinut linnaansa aamiaiselle. Aterian aikana pelaajat
ottavat pöydältä annoksia erilaisista tarjolle asetelluista
ruokalajeista. Kuningas, hyvä isäntä kun on, antaa vieraidensa
ottaa ruokaa ennen itseään. Toisinaan kuningaan lemmikkilohikäärme
Emerald varastaa ruokaa isäntänsä lautasilta. On tietysti
hyvin töykeää syödä enemmän kuin kuningas,
joten pelaajien on oltava valppaina etteivät ole liian ahneita. Pelin
loputtua voittajaksi julistetaan se, joka syö eniten niitä ruokia,
joista kuningas pitää eniten, syömättä kuitenkaan
enemmän kuin kuningas.
Sisältö
110 korttia:
105 annoskorttia (15 korttia seitsemää eri ruokalajia)
5 Emerald-korttia
Alkuvalmistelut
Laittakaa pelin laatikko pystyyn pöydän sivulle. Kuninkaan ruoat
kerätään sen eteen. Pelaajat valitsevat haluamallaan menetelmällä
ensimmäinen kierroksen kokin. Kokki sekoittaa kortit ja asettaa pakan
pöydälle kuvapuoli alaspäin.
Pelin kulku
Peli koostuu useista kierroksista. Kussakin kierroksessa on seuraavat
vaiheet:
- Pöydän valmistelu
- Annosten kerääminen
- Kuninkaalle tarjoilu
Tämän jälkeen kokki antaa pakan vasemmalla puolellaan istuvalle
pelaajalle, josta tulee seuraavan kierroksen kokki.
1. Pöydän valmistelu
Kokki jakaa kaksi korttia kutakin pelaajaa kohden. Kortit otetaan pakan
päältä ja asetetaan pöydän keskelle kuvapuoli
ylöspäin. Siinä ovat kierroksen antimet.
Annoskortteja on seitsemää eri annosta. Ne erottaa toisistaan
värin ja kuvan perusteella. Jokainen kortti on yksi annos kyseistä
ruokalajia. Kortit lajitellaan pinoihin ruokalajin mukaan. Pelaajien on
nähtävä helposti, montako korttia kutakin ruokalajia on
tarjolla.
Pakassa on viisi kuninkaan lemmikkilohikäärmettä esittävää
Emerald-korttia. Jos kokki jakaa esiin niitä, ne laitetaan esille
omana ryhmänään ruokalajien viereen.
2. Annosten kerääminen
Kokki aloittaa kierroksen. Muut pelaajat pelaavat järjestyksessä
myötäpäivään. Kaikki tekevät kierroksen
aikana yhden toiminnon. Vaihtoehdot ovat:
a. Annoksen ottaminen pöydältä
Pelaaja ottaa kaikki yhden ruokalajin kortit pöydältä ja
laittaa ne käteensä. Pelaajan on otettava kaikki, yhtään
ei saa jäädä yli.
tai
b. Annoksen ottaminen pakasta
Pelaaja ottaa yhden annoskortin pakasta käteensä näyttämättä
sitä muille pelaajille. Jos pöydässä ei ole enää
yhtään annoskortteja, pelaajan on pakko nostaa pakasta. Muulloinkin
toki saa.
Jos pelaaja nostaa Emerald-kortin, hänen on käytettävä
se välittömästi tai laitettava se pöydälle, josta
kuka tahansa saa sen käyttää. Emeraldin nostanut ei saa
vetää pakasta korvaavaa korttia, vaikka jättäisi Emeraldin
käyttämättä.
tai
c. Emeraldin käyttäminen kuninkaan ruokien syömiseen
Tämän toiminnon voi valita vain, jos pöydällä
on saatavilla vähintään yksi Emerald-kortti ja kuninkaan
edessä on vähintään kaksi annoskorttia. Pelaaja ottaa
yhden Emerald-kortin pöydältä ja kaksi annoskorttia kuninkaalta.
Kortit poistetaan pelistä.
Pelaajan on pakko poistaa kaksi korttia. Hän voi poistaa joko kaksi
samanlaista tai kaksi erilaistakorttia.
3. Kuninkaalle tarjoilu
Jos pöydällä on yhä ruokia kun kaikki pelaajat ovat
ottaneet annoksen, tarjoillaan ruokaa kuninkaalle. Kuningas ottaa kaiken,
mitä pöydälle jäi. Kortit lajitellaan ja laitetaan
kuninkaan eteen siten, että pelaajien on helppo nähdä,
montako annosta kuninkaalla kutakin ruokaa on.
Jos kierroksella on vain vähän erilaisia ruokia tarjolla, voi
olla, ettei kuningas saa mitään. Tämä on normaalia
ja sopivaa. Kuninkaalle päätyneitä annoksia ei voi poistaa
muilla keinoin kuin Emeraldia käyttämällä.
Emerald-kortit pysyvät pöydässä, kunnes ne käytetään.
Kun kuninkaalle on tarjoiltu, seuraavan kierroksen kokki jakaa pöydälle
uudet kortit, taas kaksi korttia pelaajaa kohden. Pöydässä
olevien Emerald-korttien määrä ei vaikuta jaettavien korttien
määrään.
Pelin päättyminen
Peli loppuu välittömästi, kun ruokaa pitäisi tarjoilla,
mutta pakassa ei ole tarpeeksi kortteja täyden pöydän saamiseksi.
Käyttämättömät kortit poistetaan pelistä.
Pisteenlasku
Lopuksi lasketaan pisteet. Pelaajat lajittelevat korttinsa ja asettavat
ne näkyviin.
Otitko liikaa ruokaa?
Pelaajat vertaavat keräämiensä annosten määrää
kuninkaan annoksiin. Jos pelaajalla on enemmän jonkun ruokalajin
kortteja kuin kuninkaalla, heittää hän ne pois. Ne poistetaan
pelistä, siitä ruokalajista ei saa lainkaan pisteitä.
Laskeminen
Sitten lasketaan. Kuninkaalla olevien annosten määrä on
yhä tärkeä: jokaisesta annoskortista pelaaja saa yhtä
monta pistettä kuin kuninkaalla on kyseisiä kortteja.
Esimerkki: Kuninkaalla on neljä annosta juustoa. Jos pelaajalla
on yli neljä annosta juustoa, heitetään ne pois. Jos pelaajalla
on neljä juustoannosta tai vähemmän, on jokainen juustoannos
neljän pisteen arvoinen (koska kuninkaalla niitä on neljä).
Tällöin pelaaja, jolla on kolme juustokorttia saa 3 (pelaajan
korttien määrä) x 4 (kuninkaan korttien määrä)
= 12 pistettä juustoistaan.
Sama laskutoimitus toistetaan kaikille aineksille. Eniten pisteitä
kerännyt pelaaja voittaa. Tasapelin sattuessa pelaaja, joka joutui
heittämään vähiten kortteja pois (kuninkaan annosmäärän
ylittämisen vuoksi) on voittaja.
|