Eye of Terror – Viimeinen toivo

Eldrad Ulthran lensi unessaan poltetun maan yllä. Hän ei tiennyt planeetan nimeä tai mitään muutakaan kyseisestä paikasta. Sielullaan hän kuitenkin tunsi niin vahvasti paikasta huokuvan epätoivon, että hänen henkensä oli salpautua psyykkisen tuskan hyökyessä hänen ylitseen. Eldrad ei tiennyt, mikä syy oli tuonut hänet unessaan juuri tähän paikkaan. Hän katsoi horisonttiin, muttei nähnyt mitään kiintopisteitä joilla hän olisi voinut tunnistaa paikan, ainoastaan lisää poltettua ja raiskattua maata, jota peittivät ruumiskasat. Hän katsoi kasoja tarkemmin ja vavahti: ruumiit liikkuivat: hitaasti mutta varmasti ruumiit joka puolella laajaa kenttää alkoivat nousta ja kerääntyä suureksi joukoksi, kunnes niitä oli satamäärin ellei tuhansia. Eldrad katsoi tätä näkyä kuin jonkin voiman pakottamana voimatta kääntää päätään pois karmeasta näystä. Kun ruumiit olivat kokoontuneet aukealla suureksi joukoksi, ne lähtivät vaeltamaan kohti horisonttia ja Eldrad lensi niiden yläpuolella pakotettuna tarkkailemaan groteskia kulkuetta.

Pitkän vaelluksen jälkeen Eldrad alkoi nähdä horisontissa muotoja: hän näki kaukaisen kaupungin, karun ihmiskätten rakentaman kaupungin. Eldradin mieleen hiipi kauhistuttava ajatus ja samalla, kun tämä ajatus alkoi laajeta hänen päässään täyttäen koko mielen mielipuolisella ymmärryksellä, hän paiskautui ylös planeetan ilmakehään. Ja samalla hän tiesi mitä uusin näky merkitsi ja se tieto ajoi hänet epätoivon partaalle: Terra palaisi pian Abaddonin puristuksessa. Vastarinta oli epäonnistunut tähän mennessä ja se oli vain viivyttänyt kaaoksen palvojien joukkoja. Eldrad sinkoutui yh’täkkiä yhä syvemmälle avaruuteen huimaa vauhtia, kunnes hänen edessään näkyi tuttu näky. Hänen sieluaan kouraisi ja hän ei kyennyt enää pidättelemään kyyneleitä: hänen edessään oli Ulthwen Craftworld, mutta tuhoutuneena rauniona. Kuin kaunis ruusu, jonka terälehdet on revitty. Kuin lämmin aurinko, jonka valo on ainaiseksi sammunut. Kuin taideteos, joka on murskattu pirstaleiksi. Eldradin tajunta pimeni….

Eldrad heräsi huohottaen. Unessa nähdyt asiat olivat painuneena hänen mieleensä kuin tulikirjaimin. Hänen jokaista jäsentään särki ja tuntui, että hän voisi jäädä tähän eikä koskaan enää nousta. Mutta se ei ollut vaihtoehto. Nyt oli viimeisen ponnistuksen aika. Millään muulla asialla ei ollut merkitystä. Abaddon oli pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. Tuhoutukoon vaikka koko ihmisten maailma, mutta Ulthwe oli pelastettava. Eldrad lähtisi itse etulinjaan ja kohtaisi hänelle määrätyn kohtalon. Hän kutsui Warlock henkivartijansa huoneeseensa ja antoi käskyn laittaa joukot valmiiksi. Ulthwen oli aika käydä viimeiseen taistoon…

Abaddon, Abaddon, Abaddon…. Huudot kaikuivat julman sotaherran komentolaivan kannella. Hullaantuneet kaaoksen joukot huusivat herransa nimeä hurmiossa. Abaddon levitti kätensä ja joukko hiljeni. Abaddon puhui: ”Soturini! Aika on tullut. Olemme edenneet joka rintamalla ja saavuttaneet monia merkittäviä voittoja strategisissa kohteissa. Kaaosjumalat hymyilevät meille ja ovat lähettäneet demoninsa taistelemaan kanssamme palkkioksi miljoonista uhraamistamme sieluista! Maailmat palavat ja vale-keisarin aika käy vähiin.” Abaddon odotti hetken, kun joukot hullaantuivat uudelleen hurjaan huutomyrskyyn. Sitten hän sanoi hitaasti ja painokkaasti: ”Voimme siis siirtyä sodan seuraavaan vaiheeseen ja niinpä annan teille: CADIAN!” Huuto kannella kävi korvia huumaavaksi. Abaddon karjaisi vielä: ”Murskatkaa Cadia! Älkää jättäkö edes kiveä kiven päälle! On lunastuksen hetki!” Hurjan huudon ja melun saattelemana Abaddon käveli ulos komentosillalta ja hymyili itselleen…aika oli käsillä.

Lisää aiheesta:
Aikaisempi tarina: Hyökkäys Cadianiin
Aikaisempi tarina: Myrsky voimistuu
Seuraava tarina: Aurinko nousee